yksi turvallisuus, kokonaisturvallisuus

LähiTapiolan turvallisuuspäällikkö Sallinen: ”On vain yksi turvallisuus ja sen ytimessä ihminen”

Yrityksissä on alettu yhä laajemmin havahtua siihen, että turvallisuuden jakaminen erikseen fyysiseen ja digitaaliseen siiloon on varsin vanhakantainen ja vaillinainen tapa toteuttaa turvallisuutta. Yhden turvallisuuden periaate paitsi lujittaa turvallisuutta, tuo toimintaan myös kustannustehokkuutta.

”Erillisiä turvallisuuksia ei ole olemassa. Toki on erilaisia turvallisuuden osa-alueita, mutta on vain yksi kokonaisturvallisuus, joka on se perimmäinen tavoite. Kaiken keskiössä on lopulta aina ihminen ja hänen turvallisuuteensa – oli kyse sitten tietoturvasta tai vaikkapa kulunvalvonnasta”, LähiTapiolan turvallisuuspäällikkö Sami Sallinen kiteyttää.

Yli kaksikymmentä vuotta LähiTapiolassa työskennellyt Sallinen keskittyy työssään erityisesti henkilöturvallisuuteen ja toimitilojen turvallisuuteen. Hänellä on myös vahvaa kokemusta riskienhallinnasta. Sallinen kuitenkin korostaa, että turvallisuus on yksi ja sama kokonaisuus, jossa on aina huomioitava sekä sen fyysinen että digitaalinen ulottuvuus.

”Tästä syystä meillä LähiTapiolassa kaikki turvallisuudesta vastaavat henkilöt kuuluvat samaan tiimiin. Kun turvallisuus nähdään yhtenä kokonaisuutena, siihen liittyy vahvasti myös proaktiivisuus. Turvallisuus ei ole pelkästään arjen pyörittämistä, vaan jatkuvaa kehittämistä.”

Jo oman toimialansa vuoksi LähiTapiolaa voi hyvin luonnehtia riskienhallinnan expertiksi. Näkemys kokonaisturvallisuudesta heijastuu niin budjetointiin, hankkeisiin kuin prosessiajatteluunkin – ihan kaikkeen toiminnan suunnittelusta toteutukseen saakka.

”Tämä asettaa tietysti vaatimuksia myös yhteistyökumppaneillemme ja haluamme panostaa kumppanuuksiin, jotka pystyvät tarjoamaan meille kokonaisturvallisuuden ratkaisuja. Tästä syystä Viria on meille hyvin keskeinen yhteistyökumppani”, Sallinen toteaa.

 

 

 

 

Yli kaksikymmentä vuotta LähiTapiolassa työskennellyt Sami Sallinen keskittyy työssään erityisesti henkilöturvallisuuteen ja toimitilojen turvallisuuteen. 

Yksi turvallisuus luo mahdollisuuksia myös tiedon jalostamiseen

Kun samassa tiimissä on turvallisuuden eri osa-alueilla työskenteleviä, tulee Sallisen mukaan asioita ajateltua laajemmin ja näin pystytään sujuvammin edistämään parhaita käytäntöjä ja myös kehittämään turvallisuutta edelleen. Samassa tiimissä keskusteluyhteys syntyy luontevaksi ja sitä myöten tiedonkulku helpottuu eikä kokonaisuus unohdu.

”Vältytään myös päällekkäiseltä tekemiseltä ja sekä reaktionopeus että kustannustehokkuus kasvavat. Päätöksentekokin on ketterämpää”, Sallinen listaa hyötyjä.

Turvallisuus varmistaa liiketoiminnan jatkuvuuden, mutta tiedon jalostamisen myötä voidaan saavuttaa myös toisenlaisia liiketoimintahyötyjä. LähiTapiolassa on pohdittu erityisesti kameravalvontaan liittyviä mahdollisuuksia. Sallinen kertoo, että LähiTapiolassa on seurattu pilottihankkeessa kameravalvontaa hyödyntäen muun muassa asiakaspalvelupisteiden lattialiikennettä.

”LähiTapiolalla on yli 200 toimistoa ympäri Suomea ja liiketoiminnan näkökulmasta on tärkeä saada tietoa asiakasvirtojen määristä ja liikkuvuudesta. Turvallisuusasioita voi katsoa myös liiketoiminnan näkökulmasta ja toisinpäin. Tiedon jalostaminen on yksi yhteinen nimittäjä”, Sallinen luonnehtii.

Sallinen kertoo, että yhteistyössä Virian kanssa on keskusteltu myös muista liiketoimintahyödyistä, joita voisi erityisesti kameravalvontaan liittää. Yksi turvallisuus® on Virian työn ydintä ja sopii erityisen hyvin myös LähiTapiolan näkemykseen turvallisuudesta. Virialla on kokemusta myös tiedon jalostamisesta.

”Uusia näkökulmia haetaan ja testataan. Tottakai itse turvajärjestelmiä kehitetään myös jatkuvasti.”

LähiTapiolassa ollaan monin eri tavoin kehitetty omaa turvallisuutta ja yksi keino tähän ovat muuan muassa HackDay-tapahtumat. Vuodesta 2015 lähtien on järjestetty jo kymmenen yksittäistä tapahtumaa, joiden aikana valkohattuhakkerit pääsevät testaamaan tiettyä turvallisuuden osa-aluetta.

”Helmikuun 2021 HackDayssa teemana on kameravalvonta ja tallentimet. Itse kun olen vahvasti kameravalvonnan kanssa tekemisissä, niin kyllä minua kiinnostaa kovasti niihin liittyvän turvallisuuden kehittäminen ja tämä on yksi keino tehdä kehitystyötä. Kameravalvonnan turvallisuuden arvioiminen liittyy myös vahvasti kokonaisturvallisuuteen, koska siinä yhdistyy sekä turvateknologia että kyberturva.”

Viria toimii LähiTapiolan yhteistyökumppanina la 13.2. järjestettävässä HackDay-tapahtumassa, jossa valkohatut pääsevät tällä kertaa testaamaan kameroiden ja tallentimien turvallisuutta. Jo 11. kerran toteutettavassa HackDayssa on nyt mukana kaikkiaan 15 hakkeria.