Viria lahjoitti Centrialle

Viria lahjoitti 15 000 euroa ammattikorkeakoulu Centrialle

Viria tukee Kokkolassa toimivan ammattikorkeakoulu Centrian varainhankintaa 15 000 eurolla.

”Virian toimialoilla, kuten tietoturva- ja turvapalveluissa sekä ohjelmistokehityksessä tekninen kehitys harppoo eteenpäin ja edellyttää henkilöstöltä sekä hyvää pohjakoulutusta että jatkuvaa osaamisen kehittämistä. Siksi haluamme olla tukemassa laadukkaan koulutuksen järjestämistä”, sanoo Viria Security Oy:n toimitusjohtaja Marko Järvinen.
Viria pitää myös oppilaitosverkoston maantieteellistä kattavuutta tärkeänä elinkeinoelämälle. ”Toimimme itse 21 paikkakunnalla ja meille on tärkeää, että koulutusta on saatavissa eri puolilla Suomea”, Järvinen painottaa. ”Olemme tänä syksynä tiivistäneet yhteistyötämme ammattikorkeakoulujen kanssa, sillä näemme, että yritysmaailman ja oppilaitosten yhteistyössä molemmat voittavat.”
Viria on vuoden 2018 aikana lahjoittanut eri ammattikorkeakoulujen varainhankintaan yhteensä 100 000 euroa.

Loihteella tapahtuu

Loihde oli toteuttamassa Puolustusvoimien Hackathonia

Kyberoperaatiot ovat yhä keskeisempi osa modernia puolustuskykyä, ja uusien ratkaisuiden kehittämisen tueksi Puolustusvoimat järjesti kyberpuolustusaiheinen SecD-Day Hackathonin 2.–4.2.2024. Loihde oli mukana yhteistyökumppanina toteuttamassa tapahtumaa yhdessä Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry:n…

Hedsam-kulunvalvontajärjestelmässä häiriötä

Hedsam-kulunvalvontajärjestelmissä, joissa on käytössä Hedsam-5 -elektroniikkakortteja, on havaittu ongelmia liikennöinnissä kortin ja palvelimen välillä. Tilanteella ei ole havaittu olevan vaikutuksia uusiin Hedsam X -järjestelmiin, joissa on käytössä pelkästään Hedsam-Node- ja…

Hämeen Lukko sulautuu Loihde Trust Oy:hyn 29.2.2024

Hämeen Lukko liittyi Loihde-konserniin yrityskaupan myötä viime vuoden huhtikuussa, ja 29.2.2024 Hämeen Lukko sulautuu Loihde Trust Oy:hyn. Yhdessä olemme vahvempia ja pystymme palvelemaan asiakkaitamme paremmin. Autamme jatkossa asiakkaitamme turvallisuuden saralla…