Yhdessä entistä vahvempina

Turvakolmio yhdistyy Loihde Trustiin

Turvakolmio liittyi Loihde-konserniin yrityskaupan myötä tämän vuoden kesäkuussa, ja yhdessä Loihde Trust Oy:n kanssa kokonaisuus muodostaa Suomen suurimman sähköisen turvatekniikan palveluntoimittajan.

Marraskuun alussa yhdistimme operatiivisen toiminnan Turvakolmon ja Loihde Trustin kanssa, minkä ansiosta pystymme palvelemaan asiakkaitamme entistä paremmin koko Suomessa. Juridinen fuusio on suunniteltu tapahtuvaksi vuodenvaihteessa.

Mitä tämä tarkoittaa Turvakolmion asiakkaille?
Muutos ei tässä vaiheessa edellytä asiakkailtamme toimenpiteitä. Nykyiset yhteystiedot säilyvät pääosin edelleen, ja tiedotamme juridiseen fuusioon liittyvistä muutoksista myöhemmin.

Turvakolmio siirtyi Loihde Trustin kanssa yhteiseen organisaatioon 1.11.2022 alkaen, minkä vuoksi yhteyshenkilöissä voi tapahtua muutoksia. Muutokset henkilöiden vastuualueissa toteutamme siten, että ne eivät aiheuta asiakkaille ylimääräistä vaivaa.

Loihde-nimi alkaa näkyä Turvakolmion palveluissa ja toiminnoissa loppuvuoden aikana. Ei siis kannata ihmetellä, tutussa numerossa vastataankin Loihde Trust; se liittyy meneillään olevaan muutokseen. Turvakolmion henkilöstön sähköpostiosoitteet ovat muuttuneet lokakuun aikana siten, että lähtevissä viesteissä lähettäjänä näkyy @loihde.com-päätteinen osoite. Turvakolmion henkilöstön saa kuitenkin myös vanhoista @turvakolmio.fi-päätteisistä osoitteista vielä kiinni.

Turvakolmion Tampereen ja Joensuun toimipisteet ovat jo muuttaneet Loihde Trustin tiloihin. Muut Turvakolmion toimipisteet muuttavat Loihteen tiloihin myöhemmin tänä vuonna.

Autamme jatkossa asiakkaitamme turvallisuuden saralla entistä laajemmin, sillä turvatekniikan ja lukituksen rinnalla tulemme olemaan entistä merkittävämpi digitaalisen turvallisuuden palvelu- ja ratkaisutoimittaja.

Lisätietoja muutoksesta:

Turvakolmio Group Oy

Pasi Tikkanen
pasi.tikkanen@loihde.com
Operatiivinen johtaja
(1.11.2022 alkaen Loihde Trustin fyysisen turvallisuuden valtakunnallisista asiakkuuksista ja teknologiasta vastaava johtaja)

Loihde Trust Oy

Jan Hietanen
jan.hietanen@loihde.com
Liiketoimintajohtaja

Loihteella tapahtuu

Loihde oli toteuttamassa Puolustusvoimien Hackathonia

Kyberoperaatiot ovat yhä keskeisempi osa modernia puolustuskykyä, ja uusien ratkaisuiden kehittämisen tueksi Puolustusvoimat järjesti kyberpuolustusaiheinen SecD-Day Hackathonin 2.–4.2.2024. Loihde oli mukana yhteistyökumppanina toteuttamassa tapahtumaa yhdessä Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry:n…

Hedsam-kulunvalvontajärjestelmässä häiriötä

Hedsam-kulunvalvontajärjestelmissä, joissa on käytössä Hedsam-5 -elektroniikkakortteja, on havaittu ongelmia liikennöinnissä kortin ja palvelimen välillä. Tilanteella ei ole havaittu olevan vaikutuksia uusiin Hedsam X -järjestelmiin, joissa on käytössä pelkästään Hedsam-Node- ja…

Hämeen Lukko sulautuu Loihde Trust Oy:hyn 29.2.2024

Hämeen Lukko liittyi Loihde-konserniin yrityskaupan myötä viime vuoden huhtikuussa, ja 29.2.2024 Hämeen Lukko sulautuu Loihde Trust Oy:hyn. Yhdessä olemme vahvempia ja pystymme palvelemaan asiakkaitamme paremmin. Autamme jatkossa asiakkaitamme turvallisuuden saralla…