VAMK-lahjoitus

Viria lahjoittaa VAMK:lle 40 000 euroa: ”Tiivis yhteistyö koulutuksen ja työelämän välillä on vastaus tulevaisuuden osaamisvaatimukseen”

Viria on lahjoittanut 40 000 euroa Vaasan ammattikorkeakoulun varainhankintaan. Lahjoituksen luovutti yhtiön hallituksen puheenjohtaja, professori Vesa Routamaa keskiviikkona 27.6.

Viria kohdentaa lahjoituksensa erityisesti VAMKin tekniikan ja liiketalouden aloille.
– VAMK kouluttaa Virian toimialan kannalta tärkeitä asiantuntijoita. Ammattikorkeakoulutus on varsin tärkeä seudun vireälle, monipuoliselle yritystoiminnalle ja myös muulle palvelutuotannolle, sillä omalla seudulla koulutetut ovat myös hyvin sitoutuneita työskentelemään seudun työpaikoissa, Routamaa sanoo.
Routamaan mukaan tietoturvan ja turvatekniikan sekä tiedon hyödyntämisen palveluihin keskittynyt Viria tietää hyvin, mikä merkitys henkilöstön osaamisella on yrityksen toiminnalle.
– Tasokas koulutus muodostaa osaamispohjan, joka työssä täydentyy ja vahvistuu. Jatkuvalla lisäkouluttautumisella varmistetaan, että osaaminen pysyy teknologian kehittymisen vauhdissa, Routamaa muistuttaa.
Routamaan mielestä tiivis yhteistyö koulutuksen ja työelämän välillä on vastaus tulevaisuuden osaamisvaatimuksiin.
– Työelämä muuttuu ja informaatioteknologia kehittyy vauhdilla. Nopea muutos – oli se sitten teknologinen tai yhteiskunnallinen – on yksi koulutuksen isoista haasteista. Yritysten ja oppilaitosten tiiviimpi yhteistyö osaltaan edistää sitä, että koulutus vastaa niitä tarpeita, joita vastavalmistuneet tulevat työssään kohtaamaan.
Lahjoitetuilla varoilla tuetaan VAMKin toimintaa ja tavoitteita. Valtio on luvannut tukea ammattikorkeakoulujen varainhankintaa vastinrahalla, joka suhteutetaan kerättyyn yksityiseen pääomaan.

Loihteella tapahtuu

Loihde oli toteuttamassa Puolustusvoimien Hackathonia

Kyberoperaatiot ovat yhä keskeisempi osa modernia puolustuskykyä, ja uusien ratkaisuiden kehittämisen tueksi Puolustusvoimat järjesti kyberpuolustusaiheinen SecD-Day Hackathonin 2.–4.2.2024. Loihde oli mukana yhteistyökumppanina toteuttamassa tapahtumaa yhdessä Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry:n…

Hedsam-kulunvalvontajärjestelmässä häiriötä

Hedsam-kulunvalvontajärjestelmissä, joissa on käytössä Hedsam-5 -elektroniikkakortteja, on havaittu ongelmia liikennöinnissä kortin ja palvelimen välillä. Tilanteella ei ole havaittu olevan vaikutuksia uusiin Hedsam X -järjestelmiin, joissa on käytössä pelkästään Hedsam-Node- ja…

Hämeen Lukko sulautuu Loihde Trust Oy:hyn 29.2.2024

Hämeen Lukko liittyi Loihde-konserniin yrityskaupan myötä viime vuoden huhtikuussa, ja 29.2.2024 Hämeen Lukko sulautuu Loihde Trust Oy:hyn. Yhdessä olemme vahvempia ja pystymme palvelemaan asiakkaitamme paremmin. Autamme jatkossa asiakkaitamme turvallisuuden saralla…