Viria nostaa arviotaan viime vuoden liikevaihdosta

Alustavien tietojen mukaan Virian liikevaihto kasvoi vuonna 2017 enemmän kuin yhtiö ennakoi lokakuussa julkaistussa osavuosikatsauksessaan.

Koko vuoden liikevaihdon arvioidaan ylittävän 87 miljoonaa euroa, kun lokakuussa sen arvioitiin olevan 83-85 miljoonaa euroa. Uusi arvio perustuu tilintarkastamattomiin alustaviin tulostietoihin raportointikaudelta. Kannattavuuden arvioidaan olevan lokakuussa julkaistun mukainen.
25.10.2017 yhtiö arvioi loppuvuoden näkymiään seuraavasti:
Viria-konsernin muodostavien yhtiöiden liikevaihdot ovat kasvaneet viimevuotisesta ja kasvun ennakoidaan jatkuvan myös loppuvuonna. Myös yhtiöiden kannattavuuden arvioidaan paranevan viime vuodesta. Konsernin koko vuoden liikevaihdon arvioidaan olevan 83-85 miljoonaa euroa ja käyttökateprosentin olevan 6-8 %.
Viria julkaisee vuotta 2017 koskevan tilinpäätöstiedotteen 22.2.2018.
Lisätietoja            toimitusjohtaja Mika Vihervuori, puh. 040 720 2140
 
Viria on digitaalisen ja fyysisen turvallisuuden, verkkoratkaisuiden, tiedonhallinnan ja tv-palveluiden vahva asiantuntija. Viria-konsernin muodostavat emoyhtiö Viria Oyj ja sen tytäryhtiöt Viria Securi Oy, Viria LAN&WAN Oy, Hibox Systems Oy, Tansec Oy ja AB Sappa. Yhtiöt ovat kaikki hyvässä kasvussa ja monet niistä ovat markkinoillaan suurimpien toimijoiden joukossa.  www.viria.fi
 
 
 

Loihteella tapahtuu

Loihde Trust taustalla

Häiriötiedote: Hälytyksensiirtopalvelussa häiriöitä tietoliikenneoperaattorien mobiiliverkkomuutosten vuoksi

Osassa hälytyksensiirtopalveluistamme on havaittu häiriöitä operaattorien suorittamien 3G-mobiiliverkkojen poistamisten takia. Hälytyksensiirtopalvelussamme laitteet, jotka ovat käyttäneet 3G-mobiiliverkkoa toimivat operaattoreiden verkkomuutosten jälkeen 2G-verkkoa hyödyntäen mutta osassa kohteita verkon vaihto aiheuttaa häiriöitä päätelaitteiden toiminnalle.