Virian hallituksen puheenjohtajaksi Timo Kotilainen

Virian hallituksen puheenjohtajaksi on valittu Timo Kotilainen. Kotilainen on hallitusammattilainen ja osakkaana liikkeenjohdon konsultointiyhtiö KASIN Consulting Oy:ssä. Hän toimi pitkään tietoturvayhtiö Nixun toimitusjohtajana sekä useissa johtotehtävissä Nokiassa. Kotilainen on ollut Virian hallituksen varapuheenjohtaja vuoden 2019 alusta lähtien.
Hallituksen aiempi puheenjohtaja Kai Dahl on jättäytynyt pois hallituksesta.
”Haluan kiittää Kai Dahlia hänen hyvästä ja tarmokkaasta työstään Virian kehittämisen eteen. Kain johdolla Virialle rakennettiin uusi vahva strategia, jonka toimeenpanossa on tänä vuonna jo saavutettu tärkeitä edistysaskeleita”, sanoo Virian hallintoneuvoston puheenjohtaja Christian Wetterstrand.
”Viria muodostaa erittäin mielenkiintoisen kokonaisuuden, jonka kysyntä on loikannut tämänkin vuoden aikana selvästi eteenpäin. Turvallisuusratkaisut digitalisoituvat ja fyysinen sekä kyberturva yhdentyvät. Toisaalta digitaalisen liiketoiminnan ratkaisuissa turvallisuus on yhä oleellisempaa. Kai Dahl oli merkittävässä roolissa tämän kokonaisuuden kokoamisessa ja tästä on hyvä jatkaa”, Timo Kotilainen toteaa.
Lisätietoja
hallituksen puheenjohtaja Timo Kotilainen, puh. 040 523 6582
hallintoneuvoston puheenjohtaja Christian Wetterstrand, 040 544 2301

Loihteella tapahtuu

Loihde Trust taustalla

Häiriötiedote: Hälytyksensiirtopalvelussa häiriöitä tietoliikenneoperaattorien mobiiliverkkomuutosten vuoksi

Osassa hälytyksensiirtopalveluistamme on havaittu häiriöitä operaattorien suorittamien 3G-mobiiliverkkojen poistamisten takia. Hälytyksensiirtopalvelussamme laitteet, jotka ovat käyttäneet 3G-mobiiliverkkoa toimivat operaattoreiden verkkomuutosten jälkeen 2G-verkkoa hyödyntäen mutta osassa kohteita verkon vaihto aiheuttaa häiriöitä päätelaitteiden toiminnalle.