Yhteistyössä luotettavaa palvelua

Wetterstrandin perhe Virian suurimmaksi omistajaksi

Turva- ja IT-alan konserni Virian suurimmaksi omistajaksi on noussut vaasalainen Olavi Wetterstrand perheineen.

Wetterstrand ja hänen poikansa Christian ostivat 18.10.2017 tehdyllä kaupalla yhteensä 750 Viria Oyj:n osaketta konsernin tytäryhtiö Vemetra Holding Oy:ltä. Kauppasumma oli 1,5 miljoonaa euroa, eli 2000 euroa osakkeelta.
“Virian turvallisuuteen ja tiedon hallintaan liittyvät ratkaisut ja osaaminen ovat ensiluokkaisia, ja uskomme yhtiön jatkavan kasvuaan yhteiskunnan digitalisaation myötä”, Olavi ja Christian Wetterstrand toteavat.
Myös kesällä konserniin hankitun Viria LAN&WAN Oy:n kaksi entistä omistajaa on sijoittanut merkittävän summan Virian osakkeisiin. LAN&WANia kaksi vuosikymmentä johtanut Timo Kuokka hankki pian yrityskaupan jälkeen 500 Virian osaketta ja nykyinen toimitusjohtaja Pertti Pikkarainen on ostanut 100 osaketta. Myös näissä osakekaupoissa myyjänä oli Vemetra Holding Oy ja kauppahinta 2000 euroa/osake.
Osakekohtaisen hinnan määrittelyssä on käytetty pohjana isoimpia tänä ja viime vuonna tehtyjä kauppoja. Kauppahinta ylittää selvästi esim. Privanetissa tehtyjen pienten kauppojen hintatason.
Virian hallituksen puheenjohtaja Vesa Routamaa kertoo, että kiinnostus Virian osaketta kohtaan on tänä vuonna selvästi kasvanut. “On ollut hienoa todeta, että Virian uuteen strategiaan luotetaan. Vuoden aikana myös useat pienomistajat ovat kasvattaneet osakemääräänsä, ja omistajakuntaan on tullut uusia, usean kymmenen osakkeen omistajia”, Routamaa sanoo.
Vemetra Holding Oy, entiseltä nimeltään S4F Holding Oy, on sijoitusyhtiö, jonka Viria lunasti kokonaan itselleen Finnet-yhtiöiden muodostamalta ryhmältä viime tammikuussa. Yhtiö omistaa 9198 kpl Virian osakkeita.
Lisätietoja
toimitusjohtaja Mika Vihervuori, puh. 040 720 2140
hallituksen puheenjohtaja Vesa Routamaa, puh. 050 552 9696
 
Viria on digitaalisen ja fyysisen turvallisuuden, verkkoratkaisuiden, tiedonhallinnan ja tv-palveluiden vahva asiantuntija. Viria-konsernin muodostavat emoyhtiö Viria Oyj ja sen tytäryhtiöt Viria Securi Oy, Viria LAN&WAN Oy, Hibox Systems Oy, Tansec Oy ja AB Sappa. Yhtiöt ovat kaikki hyvässä kasvussa ja monet niistä ovat markkinoillaan suurimpien toimijoiden joukossa.  www.viria.fi

Loihteella tapahtuu

Loihde oli toteuttamassa Puolustusvoimien Hackathonia

Kyberoperaatiot ovat yhä keskeisempi osa modernia puolustuskykyä, ja uusien ratkaisuiden kehittämisen tueksi Puolustusvoimat järjesti kyberpuolustusaiheinen SecD-Day Hackathonin 2.–4.2.2024. Loihde oli mukana yhteistyökumppanina toteuttamassa tapahtumaa yhdessä Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry:n…

Hedsam-kulunvalvontajärjestelmässä häiriötä

Hedsam-kulunvalvontajärjestelmissä, joissa on käytössä Hedsam-5 -elektroniikkakortteja, on havaittu ongelmia liikennöinnissä kortin ja palvelimen välillä. Tilanteella ei ole havaittu olevan vaikutuksia uusiin Hedsam X -järjestelmiin, joissa on käytössä pelkästään Hedsam-Node- ja…

Hämeen Lukko sulautuu Loihde Trust Oy:hyn 29.2.2024

Hämeen Lukko liittyi Loihde-konserniin yrityskaupan myötä viime vuoden huhtikuussa, ja 29.2.2024 Hämeen Lukko sulautuu Loihde Trust Oy:hyn. Yhdessä olemme vahvempia ja pystymme palvelemaan asiakkaitamme paremmin. Autamme jatkossa asiakkaitamme turvallisuuden saralla…